Työehtosopimukset

Työehtosopimus on työntekijäjärjestön ja työnantajan tai työnantajien järjestön välinen sopimus alakohtaisista työehdoista, joita sopimuksen soveltamisalalla noudatetaan. Työehtosopimuksissa on voitu sopia esim. palkoista, työajoista, lomista, sairausajan korvauksista, irtisanomisajoista yms. Sopimukset ovat alakohtaisia ja usein myös ammattiasemaan sidottuja. Julkisella sektorilla työskentelevien virkasuhteisten palkoista ja muista palvelussuhteen ehdoista sovitaan virkaehtosopimuksin. Työehtosopimus voi olla normaalisitova tai yleissitova.

Normaalisitova työehtosopimus velvoittaa niitä osapuolia, jotka ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Työnantajan, joka kuuluu sopimuksen solmineeseen järjestöön, on noudatettava normaalisitovaa työehtosopimusta myös silloin, kun työntekijä ei kuulu sopimuksen solmineeseen järjestöön.

Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa sitä, että myös järjestäytymättömän työnantajan on noudatettava vähintään niitä määräyksiä, joista on sovittu valtakunnallisessa, asianomaisella alalla edustavassa työehtosopimuksessa. Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta vahvistaa päätöksellään, onko valtakunnallinen työehtosopimus yleissitova.
Finlexin sivustolla julkaistaan yleissitovat työehtosopimukset ja työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnan päätökset. Lisäksi julkaistaan työmarkkinoiden keskusjärjestöjen väliset sopimukset, joiden noudattaminen työehtosopimuksen osana käy ilmi kustakin työehtosopimuksesta.

Linkki ajantasaisiin työehtosopimuksiin.